sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sunnuntailounas

Aamulla katsoessani ulos ikkunasta, näky ei ollut mitenkään mieltä lämmittävä. Yön aikana oli satanut lunta. Niin kuin sitä ei olisi ollut jo ihan tarpeeksi tälle talvelle.






Viikolla aurinko paistoi niin kauniisti muutamana päivänä ja ilmassa oli selvästi kevään merkkejä. No, ehkäpä se kevät sieltä vielä tulee.

Vaikka näkymä ikkunasta olikin masentava, en antanut sen vaikuttaa mielialaani sen enempää, sillä iltapäiväksi oli tiedossa loistavaa seuraa. Kaverini ja hänen miehensä tulivat kyläilemään ja tarjosin heille sunnuntailounasta.



Sunnuntailounas koostui niin alkuruuasta, pääruuasta kuin jälkkäristä, tottakai. Alkuruuaksi oli katkarapukaviaaria saaristolaisleivällä, pääruuaksi borilerilla ja riisillä täytetyt crêpesit ja jälkkäriksi mudcake kermavaahdon kera.






Pääruuasta unohdin napata kuvia, mutta ehkä me pärjätään ilman niitä.


Katkarapukaviaarin ohjeen löysin Pirkan nettisivuilta ja oli erittäin helppo ja nopea valmistaa. Tässä ohje kaikessa lyhykäisyydessään:

1 ps (350 g) pieniä katkarapuja (pakaste)
3/4 dl (kevyt) majoneesia
2 rkl mätitahnaa
1 rkl sitruunanmehua
1/2 dl hienonnettua tilliä
sitruunapippuria
1 tlk (2 dl) kermaviiliä

Anna katkarapujen sulaa yli yön jääkaapissa ja valuta liemi hyvin pois siivilässä. Kuivaa katkaravut vielä talouspaperin päällä valuttamalla.
Sekoita majoneesi, mätitahna, sitruunanmehu, tilli ja sitruunapippuri kulhossa. Sekoita kermaviili majoneesiseokseen. Lisää hyvin valutetut katkaravut ja sekoita varovasti. (Turha sekoittaminen löysyttää kermaviiliä.)
Anna maustua kylmässä hetki. Tarjoa leivän päällä, uusien perunoiden kanssa tai uuniperunoiden ja tomaattien täytteenä .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AddThis

Related Posts with Thumbnails