tiistai 31. tammikuuta 2012

Bobby Banjo

Rakastuin tulenpalavasti näihin Clarkisn ihaniin Bobby Banjo -kenkiin eilen.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Talviriehapäivä

Elien oli työpaikkani talviriehapäivä ja sitä vietettiin Serenassa. Minä päätin pitkästä aikaa kokeilla hiihtoa, ja tsekkasinkin ennakkoon, että minkälainen hiihtolatu Serenasta lähtee. No Espoon kaupungin latuverkoston mukaan Serenasta piti lähteä sellainen 6,5 km lenkki, joka kuulosti mielestäni hyvältä ottaen huomioon, etten ole hiihtänyt varmaan 12 vuoteen. Työkaverin kanssa käytiin sitten vuokraamassa monot, sukset ja sauvat ja lähdettiin sivakoimaan.



Aurinko paistoi ja fiilis oli hyvä. Hiidettiin rauhaksiin ja ihailtiin maisemia. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua siltä, ettei se hiihtolenkki viekään takaisin Serenaan. Pysäytimme yhden hiihtäjän risteyksen kohdalla, jossa luki Serena 5 km (siis siihen suuntaan josta juuri olimme tulleet). Kysyimme häneltä, että viekö latu takaisin Serenaan, jolloin hän vastasi ystävällisesti, että meidän olisi kännyttävä takaisin samaan suuntaan josta olimme tulleet.




























No, eipä siinä sitten muu auttanut kuin lähetä sivakoimaan takaisin. 6,5 km lenkki vaihtui sitten kymppiin. Olo oli melkoisen loppu kun vihdoin ja viimein 1h 45 min lenkin jälkeen saavuimme takaisin Serenaan.

Hiihdon jälkeen oli vuorossa lounas ja lounaan jälkeen siirryimmekin sitten vesipuiston puolelle. Loikoilimme siellä poreasltaassa, kävimme höyrysaunassa ja annettiin Villivirran viedä. Uskaltauduin jopa pariin otteeseen Tornadoon.

Vaikka jalat ja kädet oli ihan spagettia hiihtämisen jälkeen ja pää aivan pyöryksissä Tornadon jäljiltä, oli Talviriehapäivä kaikin puolin onnistunut.

Tänään on tosin korppa pikkuisen kipeä tuosta sivakoimisesta, mutta tietääpähän tehneensä jotakin ;)

perjantai 27. tammikuuta 2012

Mountain

Lemppari lounaspaikkani Helsingissä on ehdottomasti Ravintola Mountain, joka sijaitsee Nordensköldinkatu 8:ssa.




Mountainin lounaslistalta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, ja hintakaan ei lounasaikaan päätä huimaa: annokset 8,20 - 9, 80 €:n väliltä ja kaikkiin annoksiin sisältyy riisiä, raitaa, papuja (jotka vaihdan aina raitaan) ja taivaallisen hyvää naan-leipää.

Ehdoton lemppari Mountainin lounaslistalta on Mountain Special Chicken (tandoori kanaa, tuorejuustoa, tomaatti-kermakastikkeessa). Shahi Paneer (tuorejuustoa, tomatti-kermakastikkeessa) on myöskin suurta herkkuani.

Mountainiin on päästävä vähintään kerran viikossa työkavereiden kanssa ja useimiten tuo toteutuukin :)

Suosittelen lämpimästi Mountainia kaikille, jotka pitävät intialaisesta/nepalilasiesta ruuasta.


P.S. Eipä ensi viikolle enää olekaan luvassa niin kylmää kyytiä kuin edellisessä postauksessa pelkäsin, näillä näkymin täällä onkin melkein 30 astetta lämpimämpää kuin mitä keskiviikon ennustus kertoi :D

torstai 26. tammikuuta 2012

Kylmää Kyytiä

Mikäli eiliseen 10 päivän sääennusteeseen on uskominen, on kohta luvassa kylmää kyytiä. Hrrrrrr....oon jo kylmissäni pelkästä ajatuksesta.



Tarvinnee hakea ne kunnon toppatakit sieltä vintiltä alas...

Odottelen kyllä jo niin niitä päiviä, kun nuo miinusmerkit tippuvat pois sääennustuksista ja tilalla olisi vain nuo kahden viimeisen ruudun kaltaisia lukemia ja kuvia. Voi kesä, tulisitpa jo.

Vaikka onhan tämä talvikin ihan kiva, varsinkin nyt kun päivät alkavat olemaan pitempiä, mutta noin kovia pakkaslukemia en kyllä kaipaa.




Kuva napattu Forecan sivuilta.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Wild Ones vs. Going Deep

Tällä hetkellä repeatilla soiva biisi:




Tämä tosin hyvä haastaja:

tiistai 24. tammikuuta 2012

Uutta makkariin ja kylppäriin

Tilasin H&M Home:sta pari käsipyyhettä ja maton kylpyhuoneeseen. Lisäksi makuuhuoneeseen sain vihdoin ja viimein uuden päiväpeitteen.




maanantai 23. tammikuuta 2012

Sunnuntaikävely

Eilen kun lähdin äänestämään, päätin että teen samalla pienen sunnuntaikävelyn. Otin tälläkin kertaa kameran mukaan ja vahingosta viisastuneena latasin akun aamupäivän aikana.

Tässä muutama luminen kuva sunnuntaikävelyltäni:










sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Nojatuolini mun

Perjantaina kaksi nojatuoliani lähtivät verhoiltavaksi. Vihdoin ja viimein. Nojatuolien uutta verhoilua kun olen suunnitellut vuoden 2010 alusta lähtien. No parempi myöhään, kuin ei silloinkaan ;)

Tässä kuvaa siitä, minkälaisessa kuosissa tuolit lähtivät verhoilijalle (molemmat tuolit siis samanlaiset):



Kunhan saan nojatuolit verhoilijalta, niin laitan tänne kuvia nähtäväksi siitä millaiset nojatuoleista tuli. Innolla odotan, miltä uusi verhoilu näyttää :)

lauantai 21. tammikuuta 2012

Menovinkki

Jos ei viikonloppuna ole tekemistä, niin tässäpä pieni vinkki: maailman ympäri päivässä :)



















Messuilla mukana lähes 1100 näytteilleasettajaa yli 70 maasta.






Kuva lainattu: www.matkamessut.fi

perjantai 20. tammikuuta 2012

FAYU

Olen täysin hurahtanut Coston lakkeihin. Seuraavaksi haluaisin Fayun, esim. alla olevassa kuvan värityksessä.




Kuva lainattu www.costo.fi.

torstai 19. tammikuuta 2012

Versace for H&M Cruise Collection

Tänään H&M-verkkokauppaan tulee myyntiin Versace for H&M Cruise Collection. Itse havittelen mallistosta seuraavia yksilöitä:



keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Talviset maisemat

Kävin sunnuntaina pienellä happihyppelyllä Emman kanssa ja ulkoilutin myös kameraani. Fiksuna tyttönähän olisin voinut tarkistaa onko kamerassa akkua, ennen kuin lähdin ulos, mutta eipä tullut se mieleen. Kerkesin siis vain muutaman kuvan ottamaan talvisista maisemista. Ehkä ensi viikonloppuna on parempi onni ja kamerassa akkua riittävästi ;)







tiistai 17. tammikuuta 2012

Pullan tuoksua

Innostuin sunnuntaina leipomaan pitkästä aikaa pullaa. Yhteen aikaan leivoin pullaa ihan hulluna koko ajan, mutta jossain vaiheessa into loppui.

Pulla on ehkä maailman helpoin leivottava, ainoastaan taikinan vaivaaminen on joskus hieman työlästä, mutta siihen saa hyvin purettua ärtyneisyyttä, jos sellaiselle tuulelle sattuu ;)

Leivon pullat aina samalla reseptillä, jonka olen joskus yläasteaikoina oppinut (tai no, ulkoahan en sitä osaa). Resepti löytyy oppikirjasta nimeltä OLE HYVÄ!

Pienet vehnäpullat (n. 16 kpl)

2 dl maitoa
25 g hiivaa (tai pussillinen kuivahiivaa)
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
3/4 dl sokeria
1 tl kardemummaa (itse laitan aina vähintään 2 tl)
n. 6 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia (itse käytän aina voita ja sen reilu 75 g)
voiteluun 1 kananmuna

1. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi
2. Lisää hiiva muruina maidon joukkoon. 
(Mikäli käytät kuivahiivaa, sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon)
3. Lisää kananmuna, mausteet ja puolet jauhoista. Sekoita voimakkaasti puuhaarukan kanssa.
4. Lisää loput jauhoista vähän kerrallaan ja vaivaa taikinaa toisella kädellä.
5. Lisää huoneenlämpöinen margariini (tai voi) ja vaivaa kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta.
6. Peitä kulho liinalla. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
7. Laita uuni 225 asteeseen.
8. Leivo taikinasta pieniä pyöreitä pullia.
9. Annan pullien kohota kaksinkertaisiks liinan alla.
10. Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja koristele raesokerilla.
11. Paista pullia uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.

Minä tarjosin pullat kahvin kera vanhemilleni, kun he tulivat pistäytymään sunnuntaina. Koko porraskäytävä tuoksui ihanasti pullalle. Oi, kuinka rakastan pullan tuoksua :)





maanantai 16. tammikuuta 2012

Vitriini

Laivamatkalla kotiin (tai siis Maarianhaminaan) Tukholmasta ostin itselleni uuden Iittalian Viitriini -rasian. Kotoa löytyi jo ennestään kolme pientä Vitriini-rasiaa (siniturkoosi, vaaleanpunainen sekä siniturkoosi/tammi)  ja nyt joukoon liittyi hiekan värinen yksilö. Tykkään kovasti.




Näissä pienissä Vitriini-rasioissa säilytän koruja joilla syystä tai toisesta ei ole omaa rasiaa.

Haaveissa olisi vielä hankkia muutama isompi Vitriini-rasia sekä alusta niille. Väreillä ei niin väliä ;)

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Costo Kombai 1

Nyt se on vihdoin minun!

Viime viikolla kun seilailin Isabellalla kohti Ahvenanmaata, löyti laivan Tax freestä piiiiiitkään haaveissani ollut Coston lakki. Malli on Kombai 1 ja väriltään hän on musta pinkillä tupsulla :) Olen rakastunut <3


lauantai 14. tammikuuta 2012

Loppiaisviikonloppu

Viime viikonlopun vietin siis Maarianhaminassa siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa.

Lähdin matkaan tosrtaina suoraan töistä. Hyppäsin Pasilassa junaan ja suuntasin kohti Turun stamaa. Sieltä hyppäsin Viking Line Isabellan kyytiin ja hieman jälkeen kello yhden yöllä oli perillä Långnäsissä, jossa siskoni ja hänen poikaystävänsä odotti minua. Långnäsista hurautettiin sitten autolla Maarianhaminaan.

Viikonlopuksi ei ollut muita suunnitelmia kuin, että lauantaina käytäisiin Tukholmassa päiväseltään. Eikä parempaa viikonloppua olisi voinut toivoa. Perjantaina käytiin moikkamaassa siskoni poikaystävän veljeä ja hänen tyttöystävää. Syotiin berliininmunkkeja ja juotiin kahvia. Illalla saimme nauttia siskoni poikaystävän valmistamaa hirvipataa. Oli herkullista. Myöhemmin illasta suntasimme vielä pubiin istuskelemaan ja nauttimaan muutama juoma.

Lauantain vietimmekin sitten Tukholmassa. Lahopäänä onnistuin unohtamaan kamerani Maarianhaminaan, joten kuvia ei Tukholmasta ole :(

Sunnuntaina teimme pienen kävelylenkin ennen kuin suuntasimme kohti satamaa ja Viking Line Isabellaa. kotimatka alkoi siinä puoli kolmen aikaa ja heiman jälkeen ilta yhdentoista olin kotona. Pitkä päivä oli siis takana ja uni maittoi hyvin, kun vihdoin pääsin sukeltamaan peiton alle.

Tässä pientä kuvasatoa sunnuntain kävelyltämme:









perjantai 13. tammikuuta 2012

Tupsuja

Viime viikon lauantain tehtiin siskoni ja hänen pikaystävänsä kanssa pieni päiväretki Tukholmaan. Tarkoituksen oli, niin kuin kerroin tuossa aikasemmin, aleshoppailla. Omalta osaltani aleshoppailu ei kuitenkaan touteutunut ihan siinä mittakaavassa johon olin henkisesti valmistautunut. Syy oli yksinkertaisesti se, etten oikein löytänyt mitään kivaa alesta, enkä sitten halunnut shoppailla vain shoppailemisen iloksi.

Jotain pientä kivaa tarttu kuitenkin mukaan Tukholmasta. Olen nimittän pitkään ajatellut hankkia tupsuja, jotak voisin ripustaa vaatekaapieni avaimiin. Tähän mennessä en ole kuitenkaan sopivia löytänyt, ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin enpä ole ihan kauheasti niitä etsinytkään.

Tukholmasta ne tupsut sitten löytyvät ja nyt ne koristavat sekä makuuhuoneen että työhuoneen kaappien avaimia:


torstai 12. tammikuuta 2012

Lahja

Joulusta on jo monta viikkoa, mutta en ole täällä blogin puolella esitellyt saamiani lahjoja, enkä niitä täällä aiokaan esitellä sen enempää. Sain kaikkea kivaa ja tarpeellista.

Yksi lahja on kuitenkin pakko mainita täällä blogin puolella, sillä se vaan on niin tärkeä.

Perheessämme on traditio, että kello kolmelta iltäpäivällä Jouluaattona lapset saavat avata ensimmäisen pakettinsa. No, meidän perheessä ei varsinaisesti ole lapsia enää, kun me kaikki kolme olemme jo aikuisiän saavuttaneet vuosia sitten, mutta silti tämä traditio jatkuu. En voisi kuvitellakaan, että jonain Jouluaattona, en saisikaan avata lahjaa kello kolmelta.

Tänäkin vuonna, niin kuin monena vuonna aikaisemmin, saimme luvan etsiä lahjaa salista. Äitimme oli nimittäin piilottanut lahjat. Ei mennyt kauaakaan, kun sikoni jo löysi omansa ja pian sen jälkeen minä löysin omani. Me kaikki kolme "lasta" saimme samanlaiset paketit.

Mitäs sieltä paketista sitten löytyi? No, se toivomani Juhlan Aika:


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Orkidea

Lauantaina olisi taas kovat bileet tiedossa. Orkidean 20-vuotisjuhlakiertue saapuu nimittäin tänne Hämeenlinnaan Vaakuna Live Areenalle. Ja olisihan sitä paikalle päästävä :)





tiistai 10. tammikuuta 2012

Täällä ollaan!

Langoilla taas pienen blogihiljaisuuden jälkeen. Jostain kumman syystä en vain ole saanut itsestäni irti kirjoittaa tänne mitään, mutta ehkäpä nyt.

Vuosi vaihtui loistavassa seurassa ja lopiaista vietin Maarianhaminassa siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa. Lauantaina teimme päiväretken Tukholmaan tarkoituksena tehdä hieman alelöytöjä, mutta osaltani se ei ihan toteutunut. Löysin vain tupsuja. Shoppailin sitten laivan Tax Freessä. Mukaan tarttui jotain erittäin kivaa, josta olen jo pitkään haaveillut.

Kirjoittelen lisää ja tarkemmin myöhemmin tällä viikolla. Tämä oli vain tällainen pikapostaus vain kertoakseni että hengissä ollaan :)

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta!
























HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! 
GOTT NYTT ÅR! 
HAPPY NEW YEAR!

AddThis

Related Posts with Thumbnails