perjantai 29. lokakuuta 2010

To Do -list

Tein viikko sitten perjantaina To Do -listan itselleni tätä viikkoa varten. Ajattelin, että koska minulla on "lomaa" ehtisin tehdä rästissä olevia asioita pois alta, sillä tiedän, että seuraavina viikkoina niitä ei kuitenkaan tule tehtyä. Listallani oli viisi (5) asiaa:

  • pyyhi pölyt ja imuroi
  • pese vessa!!!!
  • järjestä vaatehuone
  • vie kesätakit kellariin ja tuo talvitakit tilalle
  • kanervat parvekkeelle

Melko helppoja juttuja, vai mitä?

No arvatkaapa piruuttanne mitä olen saanut aikaiseksi tällä viikolla.

Itsestä tuntuu, että ei mitään. Mutta tarkasteltuani listaa tarkemmin, huomaan että ainoastaan kaksi kohtaa on tekemättä. Tai no, rehellisesti sanottuna 2,5.

Aloitetaanpa niistä kohdista, jotka on tehty:
  • Pese vessa!!!! - CHECK. Vessani/kylpyhuoneeni on postimerkin kokoinen, ei luulisi että sen siivoamiseen ja pesemiseen menisi kovinkaan paljoa aikaa. Tämä luulo on väärä. Siivosin ja pesin vessan/kylpyhuoneen eilen. Siihen meni KAKSI kokonaista tuntia. WTF!?! Ihan käsittämätöntä. Mutta kylläpä siellä nyt tuoksuu hyvälle ja on kyllä niin puhdastakin, että vessanpytystä voisi juoda ;)
  • Vie kesätakit kellariin ja tuo talvitakit tilalle - CHECK. Tosin tän olisin voin vaikka jättää johonkin viikonloppuun, sillä nyt ulkona on lämpöasteita 8, kun vielä toissa iltana oli pakkasta melkein 6 astetta. Voisko joku pliis sanoo tolle sääheralle, että päättäis jo mitä haluaa...
  • Järjestä vaatehuone - 1/2 CHECK. En saanut sitten mitään muuta aikaiseksi, kuin että otin vaatehuoneen lattialta kaiken roinan ulos, imuroin lattian (joka oli muuten niin pölyinen, ettei mitään tolkkua) ja järjestin ne lattialla olleet tavarat. Tosin siihenkin meni lähemmäs pari tuntia. Jaa, että miten? Noh, minulla on kaikki laukkuni (joita on paljon) paitisi iltalaukut (jotka ovat nätisti hyllyllä) yhdessä isossa Viking Linen urheilukassissa. No, miten käy kun otan laukkuja ko. kassista; kaikki on hetken päästä ihan hujan hajan eivätkä suinkaan siinä kassissa jossa niiden pitäisi olla. Järjestin sitten kaikki laukkuni uudestaan kassiin ja kävin samalla läpi ne jotka pidän ja ne jotka lähtevät kierrätykseen (ts. huuto.net:iin, kirpparille ja UFF:lle). Eksyipä huuto.net:iin yhdet mustat mokkanahkaiset saappaatkin. Haikein mielin niistä luovun, mutta jos ei mahdu pohkeen ympärille niin ei niitä oikein voi säästääkään. Tuskin pohkeeni kuitenkaan niin paljoa pienenisi, että voisin niitä joskus käyttää. Kirparille olisi menossa iso kassillinen vaatteita ja kengät (joita olen kerännyt kassiin jo varmaan puoli vuotta) ja UFF:lle menee joukko kasseja ja housut joita en vain yksinkertaisesti kehtaa laittaa myyntiin (esim. kylkiäisenä saatuja laukkuja jne.).

Näissä merkeissä siis eilinen päivä sujui.

To Do -listalta olisi siis jäljellä vielä pölyjen pyyhkiminen ja imurointi (joka on suunnitelmissa tänään) sekä kanervien laitto parvekelaatikoihin. Kanervat ovat vielä kaupassa odottamassa, enkä oikein tiedä milloin saisin aikaiseksi käydä ne hakemassa, joten tämä viimeinen kohta taitaa siirtyä hamaan tulevaisuuteen. 

torstai 28. lokakuuta 2010

Karvanaama

Kun maanantaina kotiuduin Oulusta (vanhempieni kautta) vastassa oli tälläinen pikkuinen karvanassu:

"Miksi jätit minut niin pitkäksi aikaa?"
Vähän oli Emma mökönä, mutta heltyi pian ja suukotteli minkä kerkesi :)

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Golla Story

Kun viime viikon tiistaina sain kamerakaupat tehtyä kävin klikkailemassa itselleni nettikaupasta kameralle laukun. Olen aivan totaalisen ihastunut kaikkiin Gollan tuotteisiin, joten ei ollut vaikeaa päättää minkä merkkisen kameralaukun itselleni haluaisin. Eikä mallin ja värinkään valinta ollut mikään vaikea, sillä läppärireppuni on ruskea halusin myös, että kameralaukku on ruskea. Niinpä valitsin itselleni Gollan Story -kameralaukun ruskeana.

Golla Story 

Laukku on juuri sopivan kokoinen minun tarpeilleni: Mukaan mahtuu kameran lisäksi molemmat objektiivit, laturi, USB-piuha ja kaikki muu tarpeellinen pikkutilpehööri.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Lahja

Sain ystävältäni viikonloppuna myöhästyneen valmistujaislahjan. Olin aivan otettu jo pelkästään siitä, että ystäväni halusi minua muistaa. Lahjan sisältö oli varsin mieluinen:

Villeroy & Boch Alt Luxemburg -sarjaan kuuluvat lasin aluset

Olin itse jo katsellut näitä jokin aika sitten Anttilassa, mutta silloin en raaskinut niitä itselleni ostaa. Ja nyt ystäväni ilahdutti minua tällaisella lahjalla. Ei olisi voinut paremmin lahjavalinta osua nappiin!

Eli iso kiitos vielä Oulun suuntaan lahjasta! :)

maanantai 25. lokakuuta 2010

Kotona IAU:n lakosta huolimatta

Kotiuduin muutama tunti sitten ihanalta viikonloppureissulta. Vietin tosiaan viikonloppua ystäväni luona Oulussa ja tämä viikonloppu ei olis voinut tulla parempaan saumaa, sillä juhilttavaa riitti ;)

Lensin Ouluun perjantaina illalla. Perjantaina ei siis ko. syystä mitään kummalista tehty. Syötiin iltapalaa ja vaihdettiin kuulumisia. Edellisestä kerrasta olikin jo tovi kun olen ystävääni nähnyt. Lauantaina ystäväni meni hetkeksi töihin. Minä tyttö vedin sikeitä kello yhteentoista ja nautin rauhallisen "aamu"palan. "Aamu"toimien jälkeen lähdinkin sitten kaupungille pyörähtämään. Tarkoituksena ei ollut ostaa mitään, mutta jostain kumman syystä jotain "pientä" tarttui mukaan:

Espritin merimieshenkinen paita Stockalta (alennuksesta) ja edc by Espritin farkut Vimasta (ei alennuksesta)

Helena Rubinsteinin Lash Queen Feline Extravaganza -ripsiväri Stockalta (kantis-tarjouksessa)

Aikaani kierreltyäni kaupoilla, alkoi nälkä vaivaamaan ja kävin syömässä (mitäs muutakaan kuin) lehtipihvin Stockan yläkerrassa sijaitsevassa ruokapaikassa.

Ystäväni pääsi neljältä töistä, jonka jälkeen suunnatiin Herkkuun ruokaostoksille. Illan ruokalistalla oli pizzaa, joten ainakset sitä varten oli hommattava. Hetken Herkussa pyörittyämme seuraamme liittyi vielä yksi ystävämme ja yhdessä lähdimme takaisin ystäväni luokse ja valmistautumaan iltaa varten.

Aloitimme tietenkin kuohuvalla ja suussa sulavalla valkosuklaajuustokakulla, jonka ystäväni oli tehnyt. Myöhemmin pelasimme aivan mahtavaa peliä, Buzz!:ia. Pizzakin valmistui ja pelin lomassa syöimme aivan taivaallisen hyvää pizzaa, jonka täytteenä oli tonnikalaa, tomaattia, sipulia ja mozzarellaa. Kumottiin myös melkoinen määrä boolia kolmeen pekkaan :) Jossain vaiheessa iltaa suuntasimme sitten keskustaan ja baariin. Kävimme Kaarlenhovi -nimisessä baarissa, ja meillä oli huisin kivaa. Tanssittiin varmaan 1,5 tuntia yhteen menoon. Sen jälkeen alkoikin jalkapohjia hieman kolottaa ja päätimme lähteä takaisin kämpille. Kämpille päästyämme söimme vielä pikku palat pizzaa ja eikun nukkumaan.

Sunnuntaina heräiltiinkin vasta puolilta päivin. Syötiin myöhäinen brunssi ja käytiin pyörähtämässä kaupungilla. Vedettiinpä myös hampparit naamaan samalla reissulla. Erehdyttiin myös käymään Stockalla ja sillä reissulla ihastuin kamelinväriseen nahkaiseen clutchiin. Pysyin kuitenkin kovana, enkä ostanut sitä. Kun päästiin takaisin ystäväni luo juotiin lämmintä teetä ja pelattiin taas Buzz!:ia. Niissä merkeissä se sunnuntai sitten oikeastaan sujuikin.

Illalla selvisi, että IAU aloittaa lakon ilmailualan teknisiä palveluja tarjoavissa yrityksissä maanantaina 25.10. klo 5:00. Oma lentoni Helsinki-Vantaalle lähtisi klo 15:50 ja lakko vaikuttaisi jo maanantaina osaan lennoista. Siinä sitten jänniteltiin, että mitenköhän tuon minun lentoni käy. Onnekseni mitään myöhästymisiä ei tullut vaan lento lähti ajallaan ja olin jopa 10 minuuttia etuajassa Helsinki-Vantaan lentokentällä :) Ennen kuin lähdin kentälle, niin käytiin vielä ystäväni kanssa kaupungilla ja tällä kertaa se nahkainen clutch sitten tarttui mukaan.



Global Accessories:n nakainen clutch (alennuksesta)

Siinäpä se minun Oulu-viikonloppu sitten olikin, pähkinänkuoressa. Oli kyllä aivan mahtava viikonloppu kaiken kaikkiaan.

ISO KIITOS TYTÖILLE, OOTTE PARHAITA <3

torstai 21. lokakuuta 2010

Viimeisiä viedään...

...työpäiviä meinaan. Enää tämä päivä ja huominen, ja sen jälkeen alkavat uudet haasteet. Tosin ne eivät ala ihan heti perään, sillä työt uudessa työpaikassa alkavat 1.11., joten ehdin hieman "lomailemaan" ennen sitä. Mikä on sinänsä ihan kiva, koska seuraavan kerran minulla on lomaa (näillä näkymin) vasta ensi kesänä.

Tämä lomailuviikko alkaakin oikein mukvaissa merkeissä, sillä huomenna illalla lennän Ouluun hyvän ystäväni luokse. Kerroinkin hieman tästä tyttöjenviikonlopusta aiemmassa postauksessa. Odotan niin innolla viikonloppua. Ihanaa päästä hieman tuullettumaan muihin maisemiin ja juttelemaan hömppäjuttuja ihanassa seurassa.Perjantai-ilta menee pitkälti matkustaessa, sillä lento laskeutuu ouluun 21:25, mutta lauantaina olisi tarkoitus käydä hieman tarkastelemassa Oulun kauppojen tarjontaa (vaikka minulla ei todellakaan olisi varaa ostaa mitään). Illalla olisi sitten tarkoitus lähteä hieman bilettämään Oulun yöelämään :) sunnuntaina vietetään todennäköisesti peli-iltaa ja maanataina onkin sitten kotiinlähdön aika.

Saatan tehdä erillisen Oulu -postauksen ensi viikolla, mutta en vielä lupaa mitään :)

Tiistaina pääsenkin sitten luottokampaajani käsittelyyn :) En ole vielä oikein päättänyt, että jatkanko vaaleana vai pitäisikö kenties taas alkaa tummentamaan hiuksia. Tähän mennessä olen aina keväisin alkanut vaalentamaan hiuksia ja kuyn taas syksy tulee niin astuvat tummat värit kehiin. Jotenkin olen kyllä nyt kovasti tykästynyt tähän vaaleean tukan väriin. Ja sekin mietityttää, että pitäisikö tehdä oiken jotain radikaalimpaa muutosta tähän malliin vai jatkaa samalla.. Valintoja, valintoja...

Muuta ohjelmaa mulla ei sitten juuri olekaan ensi viikolle. Taidan ottaa loman ihan levon kannalta, sillä seuraavalla viikolla joutuu heräämään jo paljon aikaisemmin kuin mihin olen nyt tottunut...saas nähä miten tämä unikeko jaksaa aamuisin nousta, että ehtii junaan ja töihin.

Tässä vielä yksi biisi, jonka haluan jakaa kanssanne. Tykästyin tähän eilen, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. En oikein osaa sanoa mikä tästä biisistä tekee mieluisan, kun en yleensä tämän tyylistä musiikkia kuuntele...


tiistai 19. lokakuuta 2010

Canon EOS 1000D

Naapurini on myymässä järjestelmäkameraansa, koska on hankkimassa tilalle uuden. Kun kuulin tästä, otin häneen yhteyttä kysyäkseni mihin hintaan hän on kameraa myymässä ja mikäli se soveltuu tällaiselle alottelijalle, joka on koko elämänsä kuvannut vain pelkillä pokkareilla.

Ja niin siinä siiten kävi, että kävin perjantaina hakemassa lainaan naapuriltani Canon EOS 1000D -järjestelmäkameran. Sain sen viikonlopun ajaksi testattavaksi. Ja se olikin menoa sitten. Olen ihan huumassa kyseiseen kameraan. Kuvien laatu on jotain ihan käsittämätöntä. En väitä, että olisin mikään huippuvalokuvaaja tai että, se että kuvaat järkkärillä tekee sinusta fenomenaalisen kuvaajan, mutta on ne kuvat vaan hitto vie paljon parempia kuin jos olisin kuvannut Canon Digital Ixus 75 -pokkarillani.

Eilen illalla laitoin sitten viestiä naapurilleni, että mieluusti kameran ostaisin mikäli hän sen vielä haluaa minulle myydä. Ja tänään ollaan sitten tekemässä kauppoja kamerasta. Olen niin into piukassa ettei tosikaan.

Olen jo pitkään haaveillut järkkärin ostamisesta ja nyt tuo haave on vihdoin toteutumassa! :)



Kuva lainattu.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Iltapalaa

Ostin Stockan Hulluilta päiviltä hullun halpaan hintaan 450 grammaa vuohenjuustoa. Rakastan vuohenjuustoa yli kaiken ja se sopii niin moneen ruokaan. Tänään herkuttelin vuohenjuustoleivillä ja teellä iltapalaksi. Nämä leivät ovat maailman helpoin valmistaa:

2 viipaletta paahtoleipää
hieman voita
2 siivua vuohenjuustoa
hieman salaattia
kurkkuviipaleita
kirsikkatomaattia
omppuhilloa/paholaisenhilloa

Lämmitä uuni 250 asteeseen (mielellään grillivastus päällä).
Sillä aikaa kun uuni lämpenee, valmista leivät:
Laita paahtoleipäviipaleiden päälle hieman voita (varsinkin reunoihin, jotta ne eivät kärähdä paistovaiheessa). Tämän jälkeen asettele vuohenjuutsoviipaleet leiville.
Kun uuni on lämmin, laita leivät pellillä ylätasolle paistumaan kunnes juusto on kauniin rusehtava pinnalta.
Laita lautaselle hieman salaattia, tomaattia ja kurkkua sekä omena-/paholaisenhilloa.
Asettele leivät lautaselle.

Ja voilà, annos on valmis nautittavaksi!



Muotimessut

Mennyt viikonloppu menikin sitten hieman eri merkeissä kuin oli suunniteltu. Kuten jo aiemmin täällä kirjoittelin, niin Faithlessin keikka peruuntui sitten kokonaan emmekä sitten lähteneet lauantain Helsinkiin ollenkaan. Sen sijaan vietin suurimman osan lauantaista siivoten, tutustuen uuteen potentiaaliseen leikkikaluun ja punaviiniä siemaillen.

Sunnuntain käytiin sitten ystäväni kanssa Muotimessuilla. Olin saanut messuille vapaaliput, joten pakkohan ne oli hyödyntää ;) Samaan aikaan Muotimessujen kanssa Messukeskuskessa järjestettiin myös Kauneus, Terveys, Häät ja Gold, Silver & Watch -messut. Jotenkin hieman petyin messuihin, tai lähinnä messujen antiin. Olin odottanut niin paljon enemmän kuin mitä tarjolla oli. Kiva oli kuitenkin messuilla käydä,

Nyt saakin sitten alkaa odottelemaan tulevaa viikonloppua, jonka vietän Oulussa. Tätä viikonloppua on odotettu jo pitkään :) Tosin tähänkin viikonloppuun tuli vähän mutkia matkaan, koska tarkoitus oli lähteä Ouluun jo syyskuun puolella. Mutta parempi myöhään, kuin ei silloinkaan ;)

Saas nähdä millainen viikko tästä on muuten tulossa, minulla alkoi nimittäin tänään viimeinen viikko nykyisessä työssäni. Marraskuun alussa alkaa sitten ihan uudet haasteet. Jännää! :)

lauantai 16. lokakuuta 2010

Luksusta viikonloppuun

Arkiaamuisin en syö aamupalaa kahdesta syystä: 1) aikaisin aamulla ei tee mieli syödä  ja 2) ei ole aikaa.

Viikoloppuaamuisin onkin sitten yleensä aikaa nauttia aamupalaa oikein pitkän kaavan mukaan ja silloin on mielestäni kiva lisätä hieman luksusta. Luksuksella tarkoitan tässä aamupalan nauttimista "paremmasta" kupista ja "paremmalta" lautaselta. Olen jo pitkään kerännyt Villeroy & Bochin Alt Luxemburg -sarjaa. Ko. sarjaa en käytä arkena, vaan ainoastaan kun tulee vieraita ja viikonloppuaamuisin :)

perjantai 15. lokakuuta 2010

20101015

Tänään on vietetty Roosa Nauha -päivää ja sen kunniaksi pukeuduinkin tänään pinkkiin. Asuni koostui vaaleanpunaisista housuista, vaaleanpunaisesta trikoopaidasta, harmaasta neuletunikasta ja harmaista saappaista. Kuvaa ei asustani valitettavasti ole, mutta Emman pinkistä asusta on kuvaa :)

Väsynyt pikkuinen

Oletteko te pukeutuneet pinkkiin tänään?

No voi ny...

...jollain on nyt jotain pahasti minua vastaan, sillä nyt Faithlessin keikka on kokonaan peruttu. Eilen Faithlsessin sivuille oli lisätty tiedote, jossa kerotaan että Faithelss joutuu perumaan keikan äkillisen sekä vakavan sairastumisen vuoksi.

Voin kertoa, että pettymys on melkoinen.Ensin kaverinei loukkaa itsensä, eikä pääse mukaan ja nyt koko keikkaa ei järjestetä!

No, se mikä edes vähän lohduttaa on se, että saan rahani takaisin. Circuksessa järjestetään nyt lauantaina ilmaiset bileet joista vastaavat Orkidea, Alex Kunnari, Heikki L, Käpä ja Lovetone.Joten ihan hyvät bileet on varmasti silti tulossa, nyt on vaan päätettävä että mennäänkö vaiko eikö mennä näihin bileisiin.

No, jos jotain hyvää haetaan tästä päivästä niin se on, että saan tänään viikonlopuksi testailtavaksi naapurin järjestelmäkameran, jota hän on myymässä. Hinta ei ole paha, ja olen jo pitkään haaveillut järkkärin ostamisesta.Katsotaan miten viikonloppu järkkärin kanssa sujuu, ehkä minä kohta olen onnelinen "uuden" järkkärin omistaja :)

torstai 14. lokakuuta 2010

Change of Plans

Juuri kun ehdin hehkuttaa täällä tulevasta viikonlopusta niin eikös meidän suunnitelmat mene uusiksi. Toinen kavereistani ei pääsekään keikalle. Tämän takia ei nyt otetakaan sitä hotellihuonetta, koska tulee turhan tyyriiksi ja tarkoitus onkin tulla jo yöllä kotiin. Jotenkin meni fiilikset koko viikonlopusta, vaikka kaverillani onkin täysin pätevä syy poisjäämiseensä. Tätä vaan olin odottanut kuin kuuta nousevaa jo pidemmän aikaa. Pitkästä aikaa olis ollu kunnon girls night out.

No, ollaanhan me kuitenkin menossa keikalle kaksin mun toisen kaverin kanssa, et ehkä tämä tästä vielä iloks muuttuu alun pettymyksen jälkeen.

Nyt olisi siis yksi lippu kaupan Faithlessin lauantaiselle keikalle, joten kiinnostuneet ilmoittautukaa! :)

tiistai 12. lokakuuta 2010

Viikonloppua odotellessa

Lauantaina se vihdoin koittaa. Kauan odottettu keikka. Nimittäin Faithless esiintyy The Circuksessa. Viimeksi olin kyseisessä paikassa 22.8. jolloin siellä esiintyi Tiësto. Tunnelma oli aiva mieletön silloin ja uskon, että Faithlesskin saa aikaan melkoisen fiiliksen.

Kiva muutenkin päästä vähän tuulettumaan taas pitkästä aikaa ja ihanien tyttöjen kanssa! Ollaan otettu huone Sokos Hotel Presidentistä, joka on siis aivan The Circuksen vieressä, eli on lyhyt matka nukkumaan :) Tosin voi olla, että nukkumisesta ei tule mitään, sillä keikan jälkeen on INSOMNIA - the official arterparty, eli jatkot :)

maanantai 11. lokakuuta 2010

Roosa Nauha -päivä

Perjantaina 15.10. vietetään Roosa Nauha -päivää. Itse ajattelin osallistua päivään pukeutumalla pinkkiin. Olen myös ostanut muutaman Roosa Nauha -tuotteen.


Lisää Roosa Nauha -tuotteita löytyy täältä.

Roosa Nauha -kampanja on erityisen lähellä sydäntäni sillä mummuni kuoli reilu kolme vuotta sitten rintasyöpään. Sen jälkeen olen halunnut antaa oman panokseni kampanjalle vaikka se kovin pieni onkin, mutta hyvään tarkoitukseen ne muutamatkin sentit menevät.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Efva Attlingit

Valinnan vaikeus -postauksessa kerroin uusien silmälasieni hankinnasta ja siihen liittyneestä valinnan vaikeudesta. Uudet rillit -postauksessa sitten esittelin ne uudet ihanat silmälasini. Ne olivat kuitenkin vain puoli totuutta, sillä kun kävin nuo Guccit kotiuttamassa niin laitoin tilaukseen Efva Attlingin kehykset omilla (uusilla) vahvuuksilla.

Näiden toisten silmälasien toimituksessa tosin kesti hieman kauemmin kuin Guccissa, sillä näihin toisiin kehyksiin tarvittiin hieman erilainen linssi.

Viikko sitten sain optikoltani viestin, että toiset silmälasini ovat valmiina. En kuitenkaan tuolloin päässyt niitä hakemaan vaan kävin vasta tiistaina ne kotiuttamassa. Ja voi että...olen ihan rakastunut!

Tässä teille vähän kuvamateriaalia :)







Ja nämäkin on siis Tori Optiikasta.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Huhheijaa...

Viime aikainen blogihiljaisuus on johtunut ihan puhtaasti siitä syystä, että minulla ei ole ollut aikaa kirjotella tänne. Tai jos aikaa on ollut, niin olen halunnut viettää sen ajan ihan muuhun kuin blogini päivittämiseen.

Töissä oli menneellä viikolla niin kauhea kiire, että tuntui ettei kierroksia saanut laskettua edes kotona. Petjantaina lähdinkin sitten suoraan töistä viettämään mökkiviikonloppua työkavereiden kanssa ja kotiuduin niistä riennoista vasta hetki sitten.

Toisaalta harmittaa ettei viikon aikana kerennyt tänne mitään päivittämään, mutta toisaalta eipä minulla nyt mitään olisi olllut mistä kirjoittaakaan. Tämäkin tuntuu olevan vain tällainen pieni info-postaus, mutta ehkä sitten ensi viikolla jotain järkevämpää. Yhtä sun toista pientä ässää saattaa nimittäin olla tällä likalla hihassaan ;)

Niitä ässiä odotellessa voitte vaikka kunnella tätä:


AddThis

Related Posts with Thumbnails