tiistai 11. lokakuuta 2011

Kuulumisia

Tuli vähän niinkuin vahingossa pientä taukoa blogin päivittämiseen. Viikonloppuna ei vaan jotenkin jaksanut istua koneella ja uusi työviikko on taas alkanut sellaisella vauhdilla, että kun kotiin on päässyt, niin on tehnyt mieli vaan heittäytyä sohvalle makoilemaan.

Viikonloppuna minulla ei ollut mitään erityistä ohjelmaa. Nykyisin minulla on lauantaisin saunavuoro varattuna klo 19-20 ja kuluneena lauantaina pääsin ensimmäistä kertaa saunomaan taloyhtiömme saunassa. Oli kyllä ihanan rentouttavaa. En ole mikään himosaunoja, mutta kun edellisestä saunomiskerrasta on jo kolmisen kuukautta, niin oli kyllä ihanaa. Harmikseni unohdin saunasiiderin jääkaappiin, mutta nautin sen sitten saunan jälkeen kun herkuttelin tortilloilla :)

Siinä kun mutustelin tortilloja, sain viestin kaveriltani, joka kysyi lähtisinkö hänen kanssaan kahville/yhdelle. No minua harvemmin tarvitsee kovasti ylipuhua lähtemään, joten puoli kymmenen jäljestä suuntaisin keskustaan ja Tawastia Bankiin kaverini kanssa. Siellä sitten kumosin yhden siiderin ja törmäsin vanhoihin työkavereihini. Ja yks kaks huomasin sen yhden siiderin vaihtuneen hieman useampaan ilojuomaan ja tanssivani Sirkuksessa. oli ihan älyttömän hauska ex-tempore ilta, ja nehän yleensä niitä parhaimpia ovatkin.

Sunnuntai meni sitten hieman väsyneessä olotilassa. Kävin vanhempieni luona, kun piti palauttaa auto, joka minulla oli ollut toista viikkoa lainassa. Olisi pitänyt olla kamera mukana vanhempieni luona, sillä syksyn väriloisto oli kerrassaan upea sunnuntaina...mutta enpä muistanut ottaa sitä mukaan. 

Nyt voikin sitten taas alkaa odottamaan tulevaa perjantaita, kun saan joukon ihania ystäviä kylään. Kaija Koo tulee jälleen Hämeenlinnaan ja siinäpä hyvä syy järjestää pikku bileet. Pidetään siis Kaija Koo -etkot täällä luonani :) Sitä varten pitäisikin vähän siistiä kämppää ja pohtia mitäpä sitä oikein vieraillensa tarjoaisi. Ajattelin ihan vaan jotain pientä suolista, vähän coctail-palojen henkeen. Ja koska vieraat saapuvat siinä seitsemän pintaan perjantai-iltana ja itse olen töistä kotona viimeistään kello 17, on minun tehtävä tarjottavat valmiiksi jo torstai-iltana...eli tarjottavien pitäisi olla sellaiset, jotka ovat hyviä vielä seuraavana päivänä. Hmmm...mitäköhän sitä keksisi?!

Täss vähän fiilistelyä perjantaita odotellessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AddThis

Related Posts with Thumbnails