tiistai 28. helmikuuta 2012

Girya

Tein Uutena Vuotena salaa lupauksen. En halunnut kertoa sitä kenellekään, koska osittain pelkäsin sitä, että mitäs jos en toteutakaan lupausta. No, vaikka sen lupauksen tekeekin salaa niin onhan se joka tapauksessa toteutettava.




























Reilu viikko sitten sunnuntaina otin ensimmäisen askeleen kohti lupauksen toteuttamista: menin Girya-tunnille. Viime viikon lauantaina otin toisen askeleen ja menin BodyCombat tunnille.

Tänään on kolmas askel otettu ja kävin taas Girya-tunnilla. Tästä se Uuden Vuoden lupaukseni toteuttaminen siis lähtee; enemmän liikuntaa ja kuntoilua vuodelle 2012!

BodyCombat on minulle jo ennestään tuttu, sillä kävin aikoinaan säännöllisesti BodyCombat-tunneilla (siis ennen kuin aloitin työt Helsingissä). Girya taasen on aivan uusi tuttavuus ja täytyy kyllä sanoa, että erittäin kiva uusi tuttavuus. Nämä kaksi ovat minulle juuri sopiva kombo treenamista ajatellen.

Ja täytyy kyllä todeta, että olo on jo näiden kolmen liikuntakerran jälkeen paljon virkeämpi kuin aikoihin. Jänne miten se vähäinenkin määrä liikunta vaikuttaa kropaan ja mieleen.

Eli ei muuta kuin etiäpäin, sanoi mummo lumessa ;)


Kuva lainattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AddThis

Related Posts with Thumbnails