torstai 23. joulukuuta 2010

Kello kolmen paketti

Huomenna se koittaa, kauan odotettu Joulu! :) Ihanaa taas päästä herkuttelemaan jouluruuilla; laatikoilla, kinkulla, muikunmädillä, graavilohella, rosollilla. Tänä Jouluna tarjolla on myös ilmeisesti kalkkunaa. Jotain uutta siis perinteisten joukkoon :)

Jouluaatto menee varmasti aika pitkälle vanhan kaavan mukaan; Aamupalan jälkeen hautausmaiden kautta joulukirkkoon, jonka jälkeen kotona odottaa riisipuuro ja "kello kolmen paketti". Kuuden-seitsemän aikaan istuudutaan ruokapöytään nauttimaan jouluilllallinen, tietenkin pitkän kaavan mukaan. Ehkä siinä yhdeksän aikaan siirrymme kuusen läheisyyteen juomaan kahvia ja syömään torttuja, ja siinä samalla äiti aloittaa lahjojen jakamisen. Yksi kerrallaan avataan ja ihastellaan saatuja lahjoja. Odotan niin huomista päivää! Olo on kuin pienellä lapsella, mutta ehkäpä jouluna aikuistakin saa lapsettaa.

Joku saattaa ehkä hieman ihmetellä tuota otsikossakin olevaa "kello kolmen pakettia". Tämä perinne tulee lapsuudestani (ja jos ihan oikein muistan niin jo äitini lapsuudesta) kun lapset eivät millään malttaneet odottaa iltaan, että pääsisivät avaamaan lahjojaan. Jotta lapsilla into säilyisi iltaan asti (perheessäni on aina ollut tapana jakaa lahjat vasta illalla), antoivat vanhampani meille laspsille kello kolmelta ensimmäisen paketin. Yleensä tämä paketti oli pieni ja saattoi sisältää villasukat tai jonkun pienen lelun. Nyt aikuisiällä, kun traditio vielä jatkuu, olemme saaneet (täällä blogissanikin esittelemäni) Kalevala korun joulukoristeet. Odotan siis kuin kuuta nousevaa huomista "kello kolmen pakettia", koska toivon niin saavani jälleen tuon Kalevala korun joulukoristeen.

Kohta lähdenkin tästä Joulun viettoon ja haluankin toivottaa kaikille blogini lukijoille


Ihanaa ja Rauhallista Joulun Aikaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AddThis

Related Posts with Thumbnails