keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Pientä hemmottelua

Tänään ohejlmassa on pientä hemmottelua itselle kesäloman ja tulevan Amsterdamin matkan kunniaksi, sillä olen menossa ensimmäistä kertaa elämässäni jalkahoitoon ja varpaankynsien geelaukseen!

Olen ihan superlaiska hoitamaan jalkojani, muistan käyttää jalkaraspia ehkä n. kerran kuukaudessa (jos silloinkaan) suihkun päätteksi ja varpaankynnetkin lakkaan satunnaistesti. Kesällä tosin tulee varpaita lakattua hieman ahkerammin, mutta silloinkin poistan vanhan lakan vasta sitten kun siitä ei juuri mitään ole jäljellä ja (ehkä) lakkaan varpaat uudestaan.

Kantapääni ovat erittäin kovat ja karheat, ja olen monesti miettinyt, että pitäisi varata aika jalkahoitoon, mutta syystä tai toisesta se on vaan jäänyt. Varpaankynsien geelaustakin olen miettinyt monena kesänä, mutta siihenkään en ole saanut aikaiseksi tilata aikaa.

Viime viikolla otin sitten itseäni niskasta ja tilasin itselleni ajan sekä jalkahoitoon ja varpaankysnien geelaukseen, ja tänään siis olen sinne menossa.

Ihanaa päästä hieman hemmoteltavaksi (vaikkakin omakustanteisesti)!

Jalat jalkahoidon tarpeessa!



























Arvaatteko muuten mitkä sandaalit ovat kuvassa? Muistatte ehkä tämän postauksen, jonka kirjoitin melkeinpä vuosi sitten? 

Joskus se odotus palkitaan, sillä ihana kaveri vinkkasi minulle kesäkuun alussa, että kyseiset sandaalit löytyisivät yoox.com -nimisestä nettikaupasta pikkuisen halvemmalla kuin The Outnetistä ja kun vielä hetken maltoin mieleni, sain kauppaan vielä 13% alennuskoodin ja ilmaisen toimituksen. Silloin päätin laittaa tilauksen menemään ja viikkoa myöhemmin sandaalit saapuivat luokseni! :) Ja ne ovat täydelliset, vaikka olenkin joutunut ns. ajamaan nämä sisään, sillä alkuun olivat erittäin jäykät ja painoivat inhottavasti varpaanväliä. Nyt alkavat olla sopivan pehmoiset, jotta pystyy talsimaan näillä pidempiäkin aikoja!


1 kommentti:

  1. niinpä niin, ja tämän saman laiskuuden vuoksi kaikki kivat ja paljastavat sandaalit lepäävät kesän kaapissani. En siis kehtaa näyttää hoitamattomia varpaitani ihmisten ilmoilla... huoh... ehkä se kertoo myös siitä, että suomalaisella naisella on muutakin tekemistä, kuin raspata kantapäitä. Jalkahoitaja varmaan kertoo sinulle, että raspaaminen ei itse asiassa ole niin tärkeää vaan rasVaaminen. Näin minulle on ainakin tähdennetty... ansku

    VastaaPoista

AddThis

Related Posts with Thumbnails