maanantai 13. syyskuuta 2010

Viikonloppu

Mennyt viikonloppu sujui melkoisen rauhallisissa merkeissä vanhempieni hellässä huomassa. Perjantai-ilta meni silittäessä lautasliinoja lauantaina varten ja siemaillen hieman punaviiniä. Lauantaina heräsin siihen, että herätyskello ei herättänytkään ja kiirellä laitoin itseni valmiiksi, jotta ehtisin viemään koirat Tuulokseen kello yhdekstoista trimmattaviksi. Kerkesin kuin kerkesinkin sinne ajallaan...vanhemmiltani sinne ajaa noin tunnin verran. Koirien trimmauksessa meni noin 1,5 tuntia ja sinä aikana Lilli oli ehkä 10 minuuttia hiljaa. Emma ja Mimmi olivat yllättävän kilttejä koko 1,5 tunnin ajan, Emma luultavasti sen takia, että kävin nostamassa rahaa sinä aikana kun se trimmattiin, joten se ei voinut hakea katseellaan minulta apua ja Mimmi nyt vaan on itse rauhallisuus  teki sille oikeastaan mitä vaan. Lilli onkin sitten ihan eri juttu :)

Kun vihdoin pääsin takaisin vanhemmilleni ei mennyt montaakaan hetkeä kun rakas kummitätini ja hänen isänsä saapuivat. Äiti ja isä olivat kutsuneet heidät lauantailounaalle ja tätä varten minut laitettiin silittämään lautasliinoja perjantai-iltana. Lauantai-iltapäivä kuluikin sitten vieraita kestittäessä.Illalla jatkoin valkkarilla, sohavlla ja Big Brother:lla...tuntui jotenkin säälittävältä.

Sunnuntaina löysinkin tieni kotiin joskus kahden aikaan ja pääsin taas urheilemaan. Olen ihan koukussa nykyään BodyCombatiin jota käynkin ahkerasti harrastamassa myFlow -hyvinvointikeskuksessa. Jokaisen tunnin jälkeen on aina ihan huippu hyvä fiilis. Muuten sunnuntai meni aika pitkälti vaan rötvätessä. Panchossa tuli kuitenkin käytyä vetäsemässä valkosipulihampurilaisen, nam :)

Niin ja ihastuin yhteen biisiin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AddThis

Related Posts with Thumbnails