maanantai 27. syyskuuta 2010

See the Light

Eilen oli tarkoitus osallistua myFlown järjestämään LesMills -maratoniin, jossa julkaisivat uudet BodyCombat, BodyPump, BodyAttack ja BodyBalance sarjat.

Ilmoittauduin maratoni ykköseen, eli BodyCombat- ja BodyPump -maratoniin, jo jonkin aikaa sitten, kun selvisi etten pääsisikään Ouluun viettämään tyttöjenviikonloppua. Odotin maratonia kuin kuuta nousevaa, sillä olin kuunnelut jo uudet BodyCombat -sarjan musiikit moneen otteeseen ja ne vaan yksinkertaisesti on loistavia. Joten odotuksen oli tietysti korkealla myös itse sarjan kannalta.

Lauantaina läppärini meni jotenkin jumiin ja aloin sitä selvittelemään sunnuntaina. Katselin monesti kelloa, että varmasti ehtisin kello neljäksi maratoniin. Mieleeni ei juolahtanutkaan, että olisin tarkistanut aloitusajan netistä. Tosin en olisi sitä voinut edes tehdä, sillä läppärini oli sellaisessa solmussa ettei mitään tolkkua.

Kello tuli puoli neljä ja lähdin polkemaan jumppaan. Päästyäni perille huomasin, että maratoni olikin alkanut jo kolmelta...vastaanotossa hymyiltiin vaan ja kehottivat menemään Combatin loppuajaksi lämmittelemään ja olisihan sitten vielä koko Pumppi edessä.

No niinhän minä sitten tein, että menin noin 15 minuutiksi Combatiin lämmittelemään Pumppia varten, mutta arvatkaa ottiko tätä tyttöä ehkä hieman päähän se, että missasin sen mitä olin odottanut kaikkein eniten. Onneksi pääsin sentään yhteen lempparibiisiin mukaan.

Eilinen menikin sitten enemmän tai vähemmän kiukun piikkiin osoittain toimimattoman läppärin taikia ja osittain missatun Combatin takia. No, onneksi huomenna jo pääsee kokeilemaan uutta BodyCombat sarjaa ihan alusta asti, eikä vain viimeiset 4 biisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AddThis

Related Posts with Thumbnails