perjantai 9. elokuuta 2013

Suunnaton ikävä

Tänään kotiuduimme siskoni kanssa Amsterdamista. Vaikka reissussa on aina mukava olla, niin kyllä se kotiinpaluu tuntuu aina kivalta. Tänään tosin kotiinpaluu sujui hieman surullisissa merkeissä.

Tasan viikko sitten nappasin alla olevan kuvan neljästä karvakaveruksesta. Tänään yksi heistä nukkui pois.







































Vielä lauantaina lähtiessämme reissuun Mimmi oli oikein iloinen ja pirteän oloinen. Ikäähän pikkuisella oli jo melkein 11, joten vanhuuden väsymystä oli jo huomattavissa, mutta noin muuten Mimmi oli aina iloisella päällä. Sunnuntai-iltana vanhempani huomasivat Mimmin olevan jotenkin apeampi ja maanantain jälkeen ei enää ruoka maistunut. Tiistaina Mimmi käytettiin eläinlääkärillä ja todettiin kohtutulehdus. Mimmi sai antibitoottikuurin, mutta se ei ottanut auttaakseen, joten tänään aamupäivällä isä teki raskaan päätöksen.

Kuva: Sonja Heinonen


























Suukko ♥ Mimmi ja Emma




























Nyt Mimmi katselee pilven reunalta kolmen karvakaveruksensa temmellyksiä. Vaikka menetys tuntuu aina ikävältä, lohduttaa kuitenkin tieto siitä, että Mimmin on nyt parempi olla.

Kuva: Sonja Heinonen


























Emma ja Mimmi



























Lepää rauhassa rakas Mimmi. Muistosi elää sydämissämme aina ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AddThis

Related Posts with Thumbnails