keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kolme ja nolla

Kun olin pieni ja heräsin synttäriaamunani (yleensä superaikaisin, sillä minua jännitti niin paljon se mihin aikaan muu perhe tulee herättämään synttärilaululla), tarkistin aina ensimmäiseksi olivatko kädet kasvaneet yön aikana. Pettymyksekseni ei kasvua (ainakaan silmämääräisesti) huomannut. Kuvittelin pienenä aina, että silloin kun täyttää vuosia kasvaa kroppa myös fyysisesti. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, ettei se kasvu tapahdu yhdessä yössä vaan pitkin vuotta.

Nyt vanhempana on synttäriaamuisin tullut tuijotettua peiliin tarkistaakseen ettei ryppyjä ole tullut yhtään sen enempää kuin mitä niitä oli nukkumaan mennessä. Mitä peilistä sitten on näkynyt, sen jätän omaan tietooni. Mutta en einakaan myönnä, että ryppyjä olisi tullut ;)

Tänään tuli täyteen ne maagiset kolme ja nolla. Mitään kolmenkympin kriisiä en ole potenut ennen tätä päivää, enkä oikeastaan tälläkään hetkellä. Ehkä se tulee joskus myöhemmin tai sitten se ei tule ollenkaan, mutta siitä en aio ottaa stressiä nyt, vaan nyt nautin täysin rinnoin tästä symtymäpäivästäni hyvässä seurassa kuplivaa juoden Amsterdamissa!

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ MINULLE!


2 kommenttia:

  1. Onnea 30-vuotiaalle, ah ja voi ajan kulua, itse täytän syyskuussa 52....ansku

    VastaaPoista

AddThis

Related Posts with Thumbnails