perjantai 1. huhtikuuta 2011

Täällä ollaan

Taas on aikaa vierähtänyt (ihan huomaamatta) sitten edellisen postauksen. Noh, ehkäpä tämä tyttö kunnostautuu nyt täällä blogin puolella. Ainakin kovasti yritän.

Remontti asunnossa on nyt ohi (on siis ollut jo hetken aikaa) ja olen päässyt muuttamaan. Ensimmäisen yön vietin uudessa, omassa kodissa hieman vajaa viikko sitten. Tuntui kyllä melkoisen mukavalle, vaikka kaikki tavarat olivat ja ovat edelleenkin ihan hujan hajan. Makuuhuone ja työhuone on kutakuinkin kuosissaan, mutta työhuone toimii toistaiseksi enneminkin varastona kuin työhuoneena. En yksinkertaisesti tajua mistä tätä tavaraa oikein kertyy. Olohuone alkaa pikku hiljaa hahmottumaan, mutta osa huonekaluista etsii vielä omaa paikkaansa. No, mutta hiljaa hyvä tulee ;) eihän tässä enää ole kiire mihinkään...Tarkoitus olisi kuitenkin nyt viikonlopun aikana saada kämppä hieman siedettevämpään kuosiin kuin mitä se tällä hetkellä on. Melkoinen ahdistus on päällä, kun tavaroita on siellä täällä.

Ja koska en ole vieläkään saanut aikaiseksi ottaa remontin jälkeen kuvia, saatte tyytyä Septemberin Mikrofonkåt -biisiin :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AddThis

Related Posts with Thumbnails