tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kuulumisia

Tervehdys ystäväisiet siellä ruudun toisella puolella! Ajattelin ilahduttaa teitä tänään hieman kuulumisilla. Vaikka viime aikoina postauksia on tullut vähän hitaamalla tahdilla lähinnä ajan ja inspiraation puutteen takia, niin kuulumisia on aina kiva kirjoitella silloin tällöin.

Selasin läpi vanhoja postauksia, ja törmäsin tähän juuri ja juuri vuosi sitten julkaisemaani valokuvaan:




Ajatella, tuon kuvan ottamisesta tulee 18.3. kuluneeksi tasan vuosi ja silloin kevät oli jo noin pitkällä. Lumet sulivat kohisten ja aurinko lämmitti ihanasti. No onhan se aurinko näyttäytynyt täällä aina silloin tällöin ja edes pikkuisen on ollut kevään fiilistä ilmassa. Mutta. Tuolla ulkona on vielä järkyttävästi lunta ja pakkaskelit jatkuvat. Yöllä asteet lähenevät jopa -20 °C, onneksi päivälämpötilat kuitenkin ovat jo lähempänä nollaa vaikka pakkasen puoella pysyttelevätkin. Saisi se kevät tulla jo, olen kurkkuani myöten täynnä lunta, pakkasta ja talvea!

Mutta siis niihin kuulumisiin. Mitään erikoista täällä ei sinänsä ole tapahtumut, mutta muutamia kivoja juttuja odottelen oikein into piukassa. 

Ensinnäkin tämä vuosi tuo mukanaan monta suurta juhlaa. Ystäväpiirissäni juhlitaan pyöreitä vuosia ja juhlia tämän tiimoilta on luvassa yksi jos toinenkin. Ensimmäiset Minäkin täytän pyöreitä, mutta en ole oikein vielä osannut päättää juhlinko niitä isosti, pienesti vaiko ollenkaan. Siskoni ja hänen avopuolisonsa menivät vihdoin kihloihin (!!! :D) ja heidän häitään tanssitaan marraskuussa. Saan kunnian toimia siskoni kaasona, joten kevät, kesä ja alkusyksy menevät varmastikin häävalmisteluissa auttaessa.

Juhlimisen lomassa pääsen myös kevään aikana työmatkalle Milanoon ja viettämään viikonlopun ihanan työkaverini kanssa Venetsiassa. Kummassakaan en ole aikaisemmin käynyt, joten odotan tätä yhdistettyä business & pleasure -reissua kuin kuuta nousevaa. Ja Milanossa ja Venetsiassa käyneet, matkavinkkejä otetaan vastaan :)

Ja koska olen ihan Vappuhörhö, olin enemmän kuin tohkeissani kun sain maanantaina kutsun yhdistetyille kolmekymmpis-/tupari-/vappubileisiin :) Vappua vietän tällä kertaa Helsingissä, ja se onkin  tälle tytölle eka kerta ;) Nyt täytyy vaan alkaa miettimään Vapun outfitiä. Okei, okei...tiedän että Vappuun on vielä 1,5 kk aikaa. Mutta kun olen vaan niin tohkeissani!

Jotenkin on myöskin sellainen fiilis, että pikkuhiljaa tämä blogikin aktivoituu...mutta katsotaan nyt miten tämä heräilevä innostus kehittyy :)



2 kommenttia:

  1. Roligt att få en liten update! Och härligt med så många trevliga tillfällen under året! Och som alltid blir jag avundsjuk på dina resmål, jag borde också ta mig ut någon väg. Ha de gott, vännen! Stor kram!

    VastaaPoista
  2. Eipä näy vesilammikoita edelleenkään, toisaalta ei voi valittaa, säät ovat mitä upeimmat!!! Ansku

    VastaaPoista

AddThis

Related Posts with Thumbnails